Nordkapp Havfiske

Yksi Norjan pohjoisimpia kalastukeskuksia.

Kalastus 

Nordkappin vedet tunnetaan hyvin kalaisina ja se piti meidänkin reissullamme paikkansa. Turskaa, Seitä, Kissakalaa ja Koljaa löytyy alueelta todella helposti. Satama on ison leveän vuonon perällä. Jo vuonossa oli saatavilla hyvin eri kaloja. Viidentoista merimailin päässä ulkomerellä löytyy kolme riuttaa / iso pattia, joiden päältä kannattaa myös kalastaa kelien salliessa.
Paikkaa voidaan oikeutetusti pitää ison kalan paikkana, sillä heti ensimmäinen pallas, jonka reissulla saimme oli yli 160cm pitkä ja painoi arvioiden mukaan yli 50kg. Vapautimme kalan, joten tarkemmat speksit jäävät odottamaan seuraavaa kalastajaa. Paltaan kalastukseen sopivia patteja on vuono täynnä.
Varaus sisältää aina majoituksen ja veneen.
Matkan varaus kauttamme ilman minkäänlaisia lisäkuluja. Varaamalla matkan kauttamme saat mukaan infopaketin sekä tarvittavat tiedot kalapaikkoja myöten, jotta saat kaiken irti matkastasi.

Majoitus

Nordkapp Havfiskestä löytyy kuusi erillistä majoitusmahdollisuutta. Kaikki majoitukset ovat sataman rannalla sijaitsevia remontoituja taloja tai huoneistoja taloissa. Viidessä majoituksessa on tilat neljälle hengelle ja kahteen muuhun mahtuu 6 henkilö, lisävuoteella 7.

Majoituksista on satamaan kävellen muutaman sadan metrin matka, jonka voi toki halutessaan taittaa myös autolla.

Majoitukset ovat varustettuu kohtuullisesti ja niissä viettää kalastusporukka viikon oikein mukavasti. Kaikkiin majoituksiin sisältyvät pyyhkeet ja petivaatteet. Kaikissa majoituksissa on Wifi.

Kamøyvær satama Norddkapp havfiske

Veneet

Nordkapp Havfiskessä veneinä on alumiinisia 23 ja 24 jalkaisia Kværnø-veneitä. Veneissä on uudehkoja Yamahan 115 hevosvoimaisia nelitahtimoottoreita. Veneissä on Garminin kaikuluotaimet sekä pystyvapatelineitä.

Kaikki veneet ovat varusteltu jäämeren kalastukseen sopivasti. Veneitä on hyvä ajaa isommassakin aallokossa. Kaikkiin veneisiin kuuluu kalalaatikot, nostopiikki, sekä turvallisuusvaruteet. 

Laiturin ominaisuudet

Veneiden tankkaaminen on helppoa kanistereista laiturilta. Systeemi toimii helposti, ota tarvitsemasi määrä kalentereja ja ilmoita viimeisenä päivänä montako kanisteria olet käyttänyt. 
Laiturilla on makean veden vesiletkut, joten veneiden peseminen on helppoa ja se kannattaa tehdä päivittäin ainakin huuhtelemalla vene ja kalastusvälineet makealla vedellä.

Kalojen käsittely

Saaliiksi otettujen kalojen käsittely onnistuu tilavassa perkuurakennuksessa. Perkuurakennuksen yhteydessä on pakastihuone, jonne kalat voi pakastaa valmiiksi omaan kylmälaukkuun tai huoneen hyllyille. Nordkapp Havfiske on rekisteröitynyt Yesfish-rekisteriin, saa jokainen asiakas tuoda 18kg kalaa Suomeen. Saaliin voi rekisteröidä kätevästi omalla puhelimella heti kalapäivän jälkeen. 
Kamøyvær Nordkapp havfiske veneet kalastusmatkoille
Nordkapp Havfiske kalastukeskuksen satama
Nordkapp Havfiske kalastukeskuksen satama

Palvelut ja nähtävyydet

Nordkapp Havfiske sijaitsee Kamøyværen kalastajakylässä, joka on jo itsessään turistien suosima nähtäväyys. Nordkappin kuuluisalle jyrkänteelle on autolla matkaa 20min ja veneellä 40 minuuttia. Kymmenen minuutin automatkan ja vartin kävelyn päässä on myös suosittu nähtävyys Cyrkeporten.

Lähin isompi kaupunki ja kaupan palvelut löytyvät Honningsvågista, noin vartin automatkan päästä. 

Alueella on myös useita kalaisia järviä ja lampia, joista saaliiksi voi saada rautuja ja taimenia. Alueella on myös lohijokia, joihin on autolla helppo mennä kalalle esimerkiksi tuulipäivänä.

Matkustaminen Norjaan

Sijainti

Nordkapp Havfiske sijaitsee Kamøyvær kalastajakylässä Pohjois-Norjassa aivan avomeren reunalla häikäisevän kauniissa maisemissa.
Matkustaminen Kamøyværiin onnistuu Altan tai Karasjoen kautta, molemmille reiteille matkaa ja matka-aikaa kertyy lähes saman verran. Maisemien puolesta reitit ovat hyvin erilaiset, voi olla hyvä idea ajaa Torniojokivartta pohjoiseen ja mennä Nordkappin suunnalla Altan kautta ja tulla takaisin Karasjoen kautta Inariin ja siitä Rovaniemeltä etelään. 
Matkustaminen on mahdollista myös lentäen, Honningsvågissa on lentokenttä, josta pääsee päivittäin Oslon kautta Helsinkiin. 
Sandland sijainti karttakuva

Ota yhteyttä

11 + 11 =

Oikeudet pidättää @ Saltwater Anglers Finland Oy (3084986-5)